USA Trumpin aikaan


Muutama päivä vaalien jälkeen ovat suurimmat järkytyksen laineet jo vähän tasaantuneet. Täytyy myöntää, että 9.11. täytyi aamulla hieraista pariin otteeseen silmiä, kun vaalien tulos löytyi Helsingin Sanomien verkkosivulta.

Media näyttelee koko ajan suurempaa roolia politiikassa. Jokainen voi valita itselleen sopivan totuuden, jota seurata. Analyyttinen tai rationaalinen asioiden pohtiminen kiinnostaa yhä vähemmän.

Tämä on huono asia erityisesti siksi, että maailma ei suinkaan muutu yksinkertaisemmaksi vaan koko ajan monimutkaisemmaksi. Globalisaatio linkittää valtiot, kansakunnat ja ihmisryhmät toisiinsa alati monimutkaistuvien vuorovaikutusverkostojen kautta vaikka kuinka yritämme luoda sille esteitä.

Voisipa itsekin vain unohtaa asioiden monimutkaisuuden.

Trump osaa käyttää mediaa ja hänelle on siitä pitkä kokemus.

Demokraateilta oli alusta saakka outo valinta lähteä Clintonin taakse, koska henkilön epäsuosio ei tullut kenellekään yllätyksenä. Outo vaali kaiken kaikkiaan: vaihtamalla ehdokasta kumpikin puolue olisi pystynyt lähestulkoon varmistamaan vaalivoiton.

USA:n presidentillä on paljon valtaa, mutta yksin hän ei maata johda. Mielenkiintoista tulee olemaan Republikaanien oman värisuoran toiminta: jos Trump todella lähtee toteuttamaan vaalilupauksiaan, saako hän oman puolueensa edustajat niiden taakse? Miten käy puolueen yhtenäisyydelle? Samaan aikaan demokraattien täytyy rakentaa oma palettinsa uudelleen.

Pian kuuluisat 100 päivää ovat jo takana ja aletaan mennä kohti uusia vaaleja.Vaalikausi on lyhyt, vain neljä vuotta ja presidentin valintaprosessi pitkä: yrittääkö Trump vielä jatkaa? Ikänsä puolesta hän olisi jo todella vanha presiedentti 2. kauden päätyttyä.

Populismi on helppoa siihen saakka, kunnes lupaukset täytyy lunastaa.


 
YHTEYSTIEDOT

Mervi Tervo

FT, asiakkuusjohtaja

Puh:

040 594 7426

 

Email:

mervi.tervo@viestintamyy.fi

  • Black LinkedIn Icon
  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Instagram Icon

© 2016 Mervi Tervo.  Wix.com