Sosiaalityö vahvemmin mukaan koulujen arkeen




Koulumaailmasta kuuluu joka puolelta samansuuntaista viestiä: ammattilaisten työajasta kuluu yhä enemmän tehtäviin, jotka eivät ole opettamisen kannalta keskeisiä.


Kuntatalous on pakottanut koulut säästämään ja samaan aikaan sosiaaliset ongelmat ovat kasvaneet ja kroonistuneet. Vanhemmuus on muuttunut, eikä monissa kodeissa pystytä enää takaamaan lapsille riittävän turvallista ympäristöä. Ammattilaiset eivät koe saavansa tukea työhönsä samalla tavalla kuin ennen.


Suomalainen peruskoulu luotiin 1970-luvulla. Paljon on muuttunut, mutta paljon on myös samaa. Opettajan ammatti ei kiinnosta enää samalla tavalla kuin ennen, mm. koska 2000-luvun koulu eroaa toimintaympäristönä suuresti 1970-luvusta. Voisiko olla, että koulujen toimintamalleja pitäisi uudistaa?


Olisiko mahdollista miettiä koulujen roolia kokonaan uudella tavalla? Voisivatko sosiaalialan osaajat olla läsnä koulujen arjessa lapsia ja myös vanhemmuutta tukien? Voisiko koulu olla alueen yhteisöllinen keskus, missä koulupäivän jälkeen lapsille mahdollistetaan harrastaminen? Voisiko vanhempien rooli olla muutakin, kuin Wilma-viesteihin vastaamista ja kaksi kertaa vuodessa vanhempainillassa käymistä?


Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa nähdään koko ikäluokka, mikä mahdollistaisi ongelmien varhaisen tunnistamisen ja luontevan, matalan kynnyksen ennaltaehkäisevän palvelukonseptin.


Sosiaali- ja terveystoimi tullaan näillä näkymin kokoamaan maakuntiin. On keskeistä rakentaa sosiaalipalvelujen ja koulujen välillä toimiva yhteistyö. Riskinä on leventyvä kuilu näiden toisiaan tukevien palvelujen välillä.